Varhaiskasvatusmaksuja koskeva valtuustoaloite

15.12.2020

Selvitys varhaiskasvatusmaksujen poiston vaikutuksista

Somerolla on valmisteltu jo vuosia oppimisympäristöselvitystä. Valmisteltu aineisto on jo osoittanut sen, että lapsimäärä niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessakin on kääntynyt laskuun.

Väestötilastoista on myös nähtävissä se, että tulomuuton vaikutukset lasten määrään alenee. Tulomuuton vaikutukset lasten määrään pitäisi pystyä kolminkertaistamaan, jotta varhaiskasvatus ja perusopetusikäisten lasten lukumäärä pysyisi nykyisellään ja mahdollistaisi nykyisenkaltaisen palveluverkon säilymisen. Varsinkin lukion säilymisen kannalta on tärkeää, että ikäluokat ovat riittävän suuret. 

Esitämme selvitettäväksi mitä vaikutuksia päivähoitomaksun poistamisella on. Maksu poistettaisiin kaikilta varhaiskasvatukseen osallistuvilta lapsilta riippumatta talouden tulotasosta.

Selvityksessä tulee arvioida:

  1. Vaikutukset palvelutarpeeseen.
  2. Vaikutukset kaupungin talouteen.
  3. Muutoksen vaikutus Someron vetovoimaan tarkasteltaessa asiaa lapsiperheiden kannalta.
  4. Muutoksen vaikutukset alueen elinvoimaan.

 

 

 

 

 

Keskustan valtuustoryhmä

 

 

 

Riitta Ryhtä                                                                                        Mikko Virtanen

puheenjohtaja                                                                                    sihteeri

15.12.2020Varhaiskasvatusmaksuja koskeva valtuustoaloite
14.09.2020Keskustan valtuustoryhmältä kolme valtuustoaloitetta
10.12.2018Valtuustoaloite kohdunkaulan syövän seulontojen laajentamissesta
13.09.2018Someron Keskusta seurakuntavaaleihin 20 ehdokkaan listalla
13.09.2018Someron Keskusta esittää yrittäjä Jani Kurvista kansanedustajaehdokkaaksi
02.07.2018Valtuustoaloite 18.6.2018
29.11.2017Haho ja Virtanen Someron Keskustan johtokuntaan
08.06.2017Someron keskusta nimesi ehdokkaansa kunnallisiin luottamustoimiin
08.06.2017Someron Keskusta nimesi neljä maakuntavaaliehdokasta
10.04.2017Keskustalle vaalivoito Somerolla

Siirry arkistoon »