Someron kaupungin talousarvio 2016

Perjantai 18.12.2015 klo 20:46 - Tero Pirttilä

Ryhmäpuheenvuoro  9.12.2015: valtuustoryhmän puheenjohtaja Tero Pirttilä

Arvoisa puheenjohtaja! 

Someron kaupungin talousarvio vuodelle 2016 noudattelee totuttua linjaa. 3,2 % menojen kasvua voidaan pitää maltillisena. Runsaan kuudensadantuhannen euron ennustettu vuosikate on aiempien vuosien suuruusluokkaa ja vie tuloksen runsaat pari miljoonaa euroa pakkasen puolelle. Talousarvio ei sisällä juurikaan uusia henkilöstölisäyksiä. Eläke- ja kuntoutusneuvojan tehtävä on ainoa kokonaan uusi toimi.    

Kaupungin talouden kiristymistä on ennustettu ja pelätty vuodesta toiseen. Tähän asti talousarvio on toteutunut ennustettua paremmin. Kaula lautakuntien esitysten kaupunginjohtajan esityksen välillä oli tällä kertaa ehkä yllättävänkin kapea. Se kertoo siitä, että lautakuntien esitykset ovat aiempaa realistisempia. Totuus on, että plussalle ulottuva vuosikate perustuu paljolti Someron kannalta kuntaliiton aiempaa optimistisempaan valtionosuusennusteeseen, mikä osaltaan lisää epävarmuutta tulevien vuosien taloussuunnitteluun.

Kiiruun koulun rakentamisen myötä syntyvä velkamäärän kasvu mietityttää monia ja huoli on aiheellinen. Yleinen talouden epävarmuus, työttömyys, sote-uudistuksen vaikutukset kunnan talouteen ja monet muut epävarmuustekijät aiheuttavat sen että emme pysty ennustamaan kaupungin talouskehitystä kovinkaan pitkälle. Tulopuolella kaupungin keinot elinkeinoelämän edistämiseksi on rajalliset. Veroja ei voi korottaa määräänsä enempää eikä sote-uudistuksen jälkeisestä kunnallisverotuksen tasosta ole tietoa.

Vaikka kouluhankkeesta syntyvä lainamäärä on raskas, on huomattava se että se ei kuitenkaan kasva niin suureksi etteikö sitä pystytä hoitamaan jos kaupungin talous muuten kyetään pitämään tasapainossa. Tässä lienee paras tapa on toimia kuten tähän astikin on tehty. Hoidetaan asia kerrallaan ilman sen suurempaa hötkyilyä. On elettävä säästäväisesti ja oltava avoimia uusille ajatuksille ja tavoille tuottaa palveluja. On oltava rohkeutta edelleen tehdä tarvittavia rakenteellisia uudistuksia. Someron kouluverkkopäätös on hyvä esimerkki siitä, että pystymme tekemään vaikeitakin päätöksiä jos tahtoa on.   

Arvoisa puheenjohtaja!

Keskustan tavoitteena on että panostukset kuntouttavaan työtoimintaan sekä eläke- ja kuntoutusneuvojan palkkaaminen täytyy vaikuttaa alentavasti työmarkkinatuen kuntaosuuden kustannuksiin. Kaupunginhallitus leikkasi työmarkkinatuen kuntaosuuteen esitetystä määrärahasta 99.000 eur ja siirsi siitä 60.000 eur lisää kuntouttavaan työtoimintaan ja 39.000 eläke- ja kuntoutusneuvojan palkkakuluihin. Huomio on kiinnitettävä niihin toimiin, joilla ns. sakkomaksua kyetään pienentämään.  

Kaupunginhallitus lisäsi yksimielisesti omaishoidon tukeen 60.000 euroa vielä perusturvalautakunnan tekemän lisäyksen päälle. Kun vielä lisättiin perusturvalautakunnan esityksen mukaisesti 40.000 eur sijaisomaishoitajakokeiluun, on omaishoitajien tukeen kaiken kaikkiaan määrä, joka on eri mittaluokkaa kuluvaan vuoteen verrattuna. Näin ollen tänä vuonna koettu määrärahan loppuminen kesken vuoden on hyvin epätodennäköistä.

Sivistyslautakunta lisäsi omassa esityksessään 100.000 euroa koulukuljetuksiin. Osin epäonnistunut kilpailutus ja kouluverkon supistaminen edelleen vaatii koulukuljetusten suunnitteluun suurempaa huomiota. Kaupunginhallitus lisäsi Keskustan esityksestä sivistystoimen hallintoon tavoitteen, jossa edellytetään koulukuljetusten optimointia siten, että matka- ja odotusajoissa päästäisiin alle lakisääteisten enimmäisaikojen. On oikein, että kyläkoulujen sulkemisen seurauksena, matkojen pidentyessä kiinnitetään huomiota koulumatkojen sujuvuuteen ja turvallisuuteen.    

Edelleen hallitus palautti yksimielisesti Keskustan esityksestä yksityistieavustuksiin tehdyn 20.000 euron leikkauksen. Todettakoon, että tietoimen 1. tavoitteena mainittu kunnossapitoavustusten käsittelyn tehostaminen on enemmän kuin toivottu tavoite. Monessa yhteydessä on ihmetelty sitä, että miten 500 yksityistiekilometriä koskeva vajaan 200.000 euron määrärahan jakamiseen pystytään kuluttamaan niin paljon työtunteja. Kun meillä on hyväksytty tieluokitus, tiekunnissa yksiköinti ja omat hallintonsa tilintarkastajineen, on sanottava että kaupungin tähän tarkoitukseen käyttämä resurssi täysin ylimitoitettu.

Investointiohjelman keskeiset kohteet talonrakennuspuolella ovat Kiiruun koulu ja terveyskeskuksen keittiön valmistuminen. Koulun rakentaminen on, kuten todettua, iso hanke ja sen suunnittelu on ottanut oman aikansa. Toivottavaa on, että myös itse rakentaminen päästäisiin vähitellen aloittamaan. Koulun kustannusarviosta käytiin edellisessä valtuustossa oma keskustelu eikä siitä sen enempää. Investointimenoissa on kuitenkin aina muistettava, että hyvä suunnittelu ja toimintojen sujuvuus tuo tehokkuutta ja säästöjä käyttötalousmenoissa.  

Vaikeinakin aikoina ja erityisesti niinä, on pidettävä huoli siitä että päätöksentekokyky kunnassa säilyy. Päätöksenteon perustana on oltava huolellinen valmistelu. Tämä aika edellyttää myös kunnalta nopeita ratkaisuja. Siksi on tärkeää, että asioista mahdollisuuksien mukaan pystytään keskustelemaan etukäteen ja ongelmakohdat tuodaan hyvissä ajoin esille. Kannanotot on tehtävä silloin kun niitä kysytään. Kunnallinen luottamushenkilöorganisaatio on kaikessa notkeudessaankin hidas ja raskas. Silloin kun toimielin kokoontuu, edellytykset päätöksen tekemiselle pitäisi olla olemassa. 

Arvoisa puheenjohtaja!

Vuoden 2016 talousarvion laadinta on läpäissyt luottamushenkilöorganisaation yllättävän vähällä keskustelulla. Oikeastaan mikään asia ei ole erityisesti korostunut eikä vääntöä poliittisten ryhmien välillä ole juurikaan ollut. On ymmärrettävää, että kouluhankkeen tuoma kasvava velkamäärä ja muu talouden epävarmuus vaimentaa poliittisia intohimoja erilaisiin irtiottoihin.

Keskustan valtuustoryhmä tukee kaupunginhallituksen esitystä vuoden 2016 talousarvioksi ja toivoo, että vallinnut yksimielisyys heijastuu myös tähän valtuustokäsittelyyn.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: somero, talousarvio 2016, talousarvio, someron keskusta