Somerniemen päiväkoti samaan pihaan koulun kanssa

Share |

Keskiviikko 29.11.2017 klo 19:24


Someron Keskusta ry:n syyskokouksen kannanotto 23.11.2017

Someron strategiassa Oinasjärvi ja Pitkäjärvi ovat nimetty kehitettäviksi kylätaajamiksi. Näissä kylissä sijaitsevat Someron ainoat jäljellä olevat kyläkoulut ja molemmissa paikoissa on myös päiväkoti. Somerniemellä päiväkodin tiloissa on ollut ongelmia sisäilman kanssa ja tilat ovat käymässä pieniksi tarpeeseen nähden. Pitkäjärven päiväkodilla on hyvät tilat, mutta koulun tilat ovat puutteelliset.

Someron kaupunginhallitus esittää ensi vuodelle 100 000 euroa Oinasjärven päiväkodin talonrakennusinvestointiin hankkeen käynnistymisen varmistamiseksi. Someron Keskusta ry. kannattaa ehdotusta. Somerolla myös kylätaajamien päiväkodeilla tulee olla asianmukaiset tilat.

Someron Keskusta kannattaa päiväkodin sijoittumista samaan pihaan Oinasjärven koulun kanssa. Lähekkäin sijaitsevat päiväkoti ja koulu tukevat toisiaan monin tavoin. Lasten kuljetusten järjestäminen on helpompaa ja ykkös- ja kakkosluokkalaisten iltapäivähoito voidaan järjestää päiväkodin puolella. Myös ruokahuolto ja siivous pystytään hoitamaan ilman turhia siirtymisiä. Ratkaisu on hyvä myös lasten kannalta, kun koulun ympäristö tulee tutuksi jo päiväkodissa.

Somero on iso kunta. Varhaiskasvatusta tulee olla saatavilla myös haja-asutusalueilla.  Somerniemellä ja Pitkäjärvellä järkevintä on sijoittaa päiväkodit koulujen yhteyteen.  Nyt on aika laittaa Somerniemen päiväkodin tila-asiat kuntoon. 

Avainsanat: somerniemi, päiväkoti, someron keskusta, pitkäjärvi,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini