Someron kaupungin tilinpäätös 2016

Share |

Tiistai 13.6.2017 klo 19:59 - Riitta Ryhtä


Ryhmäpuheenvuoro 12.6.2017: Riitta Ryhtä, valtuustoryhmän puheenjohtaja

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat!

Olemme kokoontuneet alkavan valtuustokauden ensimmäiseen kokoukseen. Keskustan valtuustoryhmän puolesta haluan toivottaa sekä uudet että aiemmin mukana olleet valtuutetut tervetulleeksi rakentamaan Somerosta hyvinvoivien ihmisten elinvoimaista yhteisöä. Työtä on paljon, mutta yhteen hiileen puhaltamalla tulemme varmasti onnistumaan.

Vielä tänään katsomme hetken menneeseen käsitellessämme vuoden 2016 tilinpäätöstä. Käsissämme olevat asiakirjat ovat viime vuosien tapaan varsin miellyttävää luettavaa. Tilikauden tulos on lähes 3,8 miljoonaa euroa plussalla. Tosin suurin osa ylijäämästä on muodostunut konsernin sisäisestä vuokra-asuntokaupasta ja Lamminniemen Hyvinvointikeskuksen osakekannan siirtymisestä kaupungin omistukseen Someron Seudun Kuntokotiyhdistyksen purkauduttua. Viivan alle on kuitenkin jäänyt lähes 400 000 euroa ilman edellä mainittuja satunnaiseriäkin. Varsin hyvä tulos, kun talousarvio oli tehty parin miljoonan euron verran alijäämäiseksi.  

Lamminniemen hyvinvointikeskuksen kiinteistöjen siirtyminen kaupungille todettiin nopeasti tarpeelliseksi, kun sosiaali- ja kotihoitotoimistojen tilat jouduttiin sisäilmaongelmien vuoksi poistamaan käytöstä. Tiloissa työskennelleet voitiin pikaisesti siirtää Lamminniemessä vapaina oleviin tiloihin. Lamminniemeen perustettiin myös päiväkotiryhmä, ja siellä käynnistettiin tehostettua palveluasumista kevyemmän asumispalvelun tarjoaminen vanhuksille.

Tämä uusi palveluasumisen malli on mahdollistanut esimerkiksi haja-asutusalueella asuneiden yksinäisyydestä ja turvattomuudesta kärsivien vanhusten muuttamisen palveluiden ääreen, vaikkei kunto vielä olisi tehostetun palveluasumisen kriteerien mukainen. Lamminniemessä asuville tarjottavat palvelut toimivat sujuvasti samassa rakennuksessa olevan kotihoitotiimin toimesta. Ruoka- ja päivätoimintapalvelut tuottaa hyvinvointikeskus. Kokemukset ovat ilmeisen hyviä.

Digitalisaatio ja kokeilukulttuuri ovat asioita, joiden avulla kunnissa on mahdollisuus vastata tiukkenevan talouden mukanaan tuomiin haasteisiin. Somerolla haasteeseen on toimintakertomusvuonna vastattu muun muassa koulujen TVT-strategiaa työstämällä ja kotihoidossa käyttöönotetulla mobiiliohjelmalla. Myös varhaiskasvatuksessa on suunniteltu mobiilisovelluksen käyttöönottoa, ja toivottavasti sopiva ohjelma saadaan käyttöön tänä vuonna.

Esimerkkinä onnistuneesta kokeilusta voisi mainita nuorisotoimessa kehitetyn Zemppari-toiminnan, jossa lukiolaiset tukivat yläkoulun oppilaita läksyissä. Onnistunut kokeilu saa toivottavasti myös jatkoa.

Kuluneen vuoden merkittävimmät investoinnit olivat keväällä valmistunut Jaatilan silta ja aprillipäivänä käynnistynyt uuden Kiiruun koulun rakentaminen. Investointien rahoittamiseksi uutta lainaa otettiin viiden miljoonan euron verran. Lainamäärä kasvoi vuoden aikana noin yhdeksästä miljoonasta eurosta reiluun kahteentoista ja puoleen miljoonaan euroon.  Asukasta kohti laskettuna velkaa oli vuoden lopussa vajaat 1600 euroa, mikä on valtakunnan tasolla vielä varsin kohtuullinen määrä. Lähivuosina velkamäärä tullee kuitenkin nousemaan lähes kaksinkertaiseksi, mikä on melkoinen haaste tilanteessa, jossa suuri osa toiminnasta on siirtymässä pois kaupungin toimivallasta maakunta- ja sote-uudistuksen myötä, ja verotulot pienenevät merkittävästi nykytasosta.

Someron kaupunki on saanut viimevuosina useita perintöjä tai testamenttilahjoituksia, joiden yhteenlaskettu arvo on yli miljoona euroa. Tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että näiden varojen käytöstä ei ole tehty tarkkoja toteutussuunnitelmia. Tähän epäkohtaan on syytä tarttua pikimmiten.

Kaiken kaikkiaan kulunutta vuotta voi hyvällä syyllä pitää onnistuneena sekä talouden että päätöksenteon näkökulmasta. Päätöksiä on tehty enimmäkseen hyvässä yhteisymmärryksessä kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti. Aiemmin tehty kouluverkkopäätös vietiin päätökseen ja kaupungille tarpeettomiksi käyneitä koulukiinteistöjä myytiin. Vuoden aikana hankittiin myös lisämaata asuntorakentamisen ja elinkeinoelämän tarpeisiin.

Vaikka moni asia eteni sujuvasti, oli päätöksenteossa ongelmiakin. Lähes koko vuoden kestänyt perusturvan asiakasmaksupäätöksen pompottelu perusturvalautakunnan ja kaupunginhallituksen välillä jätti päätöksentekokulttuuriimme ikävän tahran, jonka kaltaisia ei toivottavasti alkaneella valtuustokaudella nähdä.

Arvoisa puheenjohtaja!

Lopuksi haluan Keskustan valtuustoryhmän puolesta kiittää kaupungin virkamiesjohtoa ja henkilökuntaa päättyneen tilikauden hyvästä tuloksesta. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa. Laakereilleen ei kuitenkaan ole varaa jäädä lepäämään, vaan toimintaa tulee pyrkiä koko ajan kehittämään asiakaslähtöisesti, mutta samalla kustannustehokkaasti. 

 Keskustan valtuustoryhmä kannattaa tilinpäätöksen hyväksymistä sekä tili- ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille.

Avainsanat: somero, tilinpäätös 2016, ryhmäpuheenvuoro, Riitta Ryhtä, Ryhtä, keskusta


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini