Kunnallisvaaleissa ratkaistaan kuntien tulevaisuus

Share |

Perjantai 14.9.2012 klo 21:43


Kunnallisjärjestön ylimääräisen kokouksen kannanotto 13.9.2012

Lokakuun kunnallisvaalit ovat Suomen kuntien kannalta ratkaisevan tärkeät. Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus on ajamassa maahan n. 70 suurkunnan mallia. Toteutuessaan hallituksen ajama kuntauudistus keskittäisi maaseudun ihmisten palvelut kauemmas suuriin kuntakeskuksiin ja tuhoaisi näiden ihmisten vaikutusmahdollisuudet omien palvelujensa järjestämiseen ja oman kotiseutunsa kehittämiseen. Someron kohdalla tämä tarkoittaisi kuntakeskuksen siirtymistä kymmenien kilometrien päähän. Samalla nykyisen kuntakeskuksen palvelutarjonta alkaisi väistämättä rapautua ja asiointimatkat pidentyä.

 Nyt kuntavaalien alla johtavien hallituspuolueiden puheet kuntauudistuksesta ovat lieventyneet ja mahdollisista pakkokeinoista vaietaan kokonaan. On kuitenkin sinisilmäistä luulla, että sen paremmin kokoomuksen kuin SDP:kaan halu kuntakentän ja kunnallisten palvelujen keskittämiseen olisi kadonnut mihinkään. On aivan varmaa, että mikäli kokoomus ja SDP saavat kuntavaaleissa edes kohtuullisen vaalituloksen, kuntauudistusta lähdetään viemään heti vaalien jälkeen voimallisesti eteenpäin. Juuri tällä tavalla kokoomus ja SDP toimivat myös presidentinvaalien alla: Kuntauudistuksesta ei puhuttu juuri mitään ennen presidentinvaaleja, mutta kaksi päivää presidentinvaalien jälkeen nämä puolueet löivät pöytään ehdotuksensa 70 kunnan mallista. Kunnallisvaalien jälkeen hallitus voi toimia kaikessa rauhassa haluamallaan tavalla, kun seuraavat eduskuntavaalit on vasta vuonna 2015.

Lokakuun kunnallisvaalit onkin nostettava kansanäänestykseksi kokoomuksen ja SDP:n kuntauudistusta vastaan. Suomalaisilla on nyt viimeiset hetket mahdollisuus sanoa mielipiteensä siitä, mitä mieltä hallituksen aikeista ollaan. Ääni hallituspuolueille on viesti siitä, että nykymeno saa jatkua. Ääni Keskustalle on viesti siitä, että politiikan suunnan on muututtava.

Keskusta vastustaa Kataisen hallituksen kuntauudistusta. Äänestämällä Keskustaa, annat äänesi sen puolesta, että myös maaseudulla ja maakunnissa ihmisillä on oltava oikeus ja mahdollisuus asua, yrittää, tehdä työtä ja saada palveluja. Ainoastaan hallituspuolueiden rökäletappio kuntavaaleissa saattaa saada nämä puolueet avaamaan silmänsä ja huomaamaan, että suomalaiset eivät hyväksy hallituksen ajamaa kylmää keskittämispolitiikkaa.

 

 

Avainsanat: kunnallisvaalit, kunta, suurkunta, sdp, hallituspuolue, kuntauudistus, kokoomus, jyrki katainen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini